MÖKKI – ARMOTON NYKYHETKEN PEILI

Jos haluaa tietää, miten menee, kannattaa mennä mökille yksin. Mökki on armoton nykyhetken peili.

Varsinkin, jos mökki on ollut sama koko elämän ajan. Se yksi ja sama paikka, jonne aina sitkeästi palataan, velvollisuuden ja innon sekoittamin tuntein. Se muuttumaton, vankkumaton tyyssija, kun muualla elämässä paikat, seura, tunnelma ja ulkomuodot vaihtuvat. Mökki pakottaa pysähtymään ja näkemään.

Mökkitilaan pääsee jo hyvän matkaa ennen fyysistä mökkiä. Alkumatkan valtateistä ja kenen-vaan-mökille vievistä teistä päästessä alkaa se henkilökohtainen, yksityinen mökkimatka. Autio maantie, jonka epätasaisuudet säilyvät. Kuilu kapenee, alkaa parin kilometrin hiekkatie, joka hidastaa vauhtia ja näin mahdollistaa pehmeämmän laskun nykyhetkeen. Laskeutuminen vähän pomputtaa viimeisellä säiden runtelemalla kärrypolulla. Sitten hiljaisuus sattuu korvissa. Sama näkymä aukeaa vuosi toisensa jälkeen. Vain valokuva-albumista tajuaa, että puut ovat sentään kasvaneet. Sama haju ottaa vastaan joka kerta. Samat ajattomat julisteet ja postikortit vajan ja huussin seinällä. Piirustukset lipastossa, joita kukaan ei pysty hävittämään, ja jotka uhmakkaasti muistuttavat lapsuuden haaveiluista, häpeilemättä paljastavat nykyhetken, eivät myötäile tippaakaan. Samat kivet, kannot ja juuret, joiden seassa osaa samoilla vaikka unissaan. Muuttumaton latvojen linja vastarannalla. Kaikki on niin törkeän pöyristyttävällä tavalla niin kuin aina ennenkin. Millä oikeudella mökki ei muutu, elä tässä päivässä. Millä oikeudella mökki saa pitää vanhat tapansa ja pysähtyä täysin. Millä oikeudella mökin ei tarvitse olla nykyaikainen ja sopeutua muutokseen.

Mökki on armoton ja paljastava. Helpottava ja julma kaikessa rehellisyydessään. Aito, ei mielistele tai synkistele. Mökki asettaa asiat mittasuhteisiin. Pysäyttää ajan ja kirkastaa havainnot. Sillä aikaa, kun löin päätäni seinään, tämä mänty seisoi paikallaan. Nyt se nauraa ongelmilleni. Tai ehkä se lohduttaa. Tai ei tee mitään. Antaa vain olla. Sanoo, että kaikki on ok. Tämä kivi oli paikallaan ja otti vastaan pakkaset ja helteet ja jatkoi tuhansien vuosien oloaan, otti taas minut vastaan samalla ikuisella varmuudellaan. Mökki vie automaattisesti meditaatioon ja jopa himoittuun tässä hetkessä olemisen tilaan.

Mökki on elänyt mukana kaikki vaiheet. Lapsuuden unelmat, itsenäistymisen, parisuhteet, työhaasteet, synkän ja valon. Menestyksen, yrityksen ja erehdyksen. Eikä mökki arvota niitä ihmismielen lailla. Mökki tietää kaiken. Se ei valehtele. Se kertoo totuuden. Mökki on Zen.